torstai 6. joulukuuta 2018

Vapaus!

Oikomishoidon kiskovaihe on ohi, wuhuu! Alaraudat sain pois lokakuussa ja ylhäältä marraskuussa. Yllättäen ei tuntunut kovinkaan oudolta, kun olin odottanut vaikka mitä kummia tuntemuksia tulevaksi! Särkyä tietysti oli pari ekaa päivää ja hampaat aika hellänä, mutta se nyt onkin ihan tuttua juttua tämän koko prosessin varrelta.

Alhaalle saatiin heti laitettua rautalanka hampaiden taakse (kuuden keskimmäisen hampaan takana), mutta ylärivissä se on vasta kolmen hampaan mittainen. Ylärivin oikean puolen kakkoshammas sai vähän muovia yläreunaan, kun hammas oli hioutunut vuosien saatossa yläreunasta kapeaksi, kun yritti poikittain mahtua kahden vieruskaverinsa väliin. Nyt seuraillaan koko oikeanpuoleisen ylärivin liikkeitä tovi, ja sitten vasta lisätään rautalankaa enemmän taakse pitämään oiottu rivi paikoillaan.

Tässä kuvia heti ylärautojen poiston jälkeen marraskuussa 2018:



Jotta rivit pysyy ojennuksessa, sain retentiolevyn, jota kitalakiraudoiksikin kai kutsutaan. Nyt alkuun sitä pitää pitää yöt ja lisäksi päivällä mahdollisimman paljon. Se kaveri onkin aika inhottavan tuntuinen, ja näyttää tältä:



Arvatkaa mitä tein heti, kun sain myös yläraudat veks? No, kävin tietysti ostamassa mahdollisimman värikästä huulipunaa! Oli ihanaa laittaa huulipunaa pitkästä aikaa (vaikken koskaan mikään värikkäiden punien ystävä ole ollutkaan!), kun rautojen kanssa oli jotenkin hassu olo, jos laittoi vähänkin jotain väriä. Ehkä tästä alkaa mun uusi meikkauskausi huulipunien kera...!


sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Vielä jatkuu

Itse kun joka päivä hampaitaan tuijottelee, niin muutoksia on vaikea nähdä. Välillä tosin käy niinkin, että hampaat liikkuu ihan silmissä ja ero eilisen ja tämän päivän välillä on hyvinkin selkeä. Tällä viikolla kävi nimittäin näin! Kävin tiistaina hammaslääkärissä ja jo keskiviikkona oli nähtävissä huikea ero! Yläriville oli tullut oikeaan reunaan 2. ja 3. hampaan väliin selkeä rako eli se 2. hammas, joka oli aivan poikittain oikomisen alussa, on hyvää vauhtia kääntymässä suoraan. Samoin sen poistetun hampaan viereen jäänyt kolo kutistui yhdessä yössä huomattavasti pienemmäksi. Eikä edes tuntunut kovin kipeältä! Lisäksi alarivi on pitkään ollut korkeammalla oikealta puolelta (kuvissakin näkyy hassusti yläreuna vinona), mutta nyt sekin tasottui ja ainoastaan etuhampaat on muuta riviä vähän korkeammalla. On tää kummaa touhua ja aika taikureita nuo oikojat!

Edellisen postauksen kuvat oli otettu illalla sisätiloissa eli hampaat näytti ihan törkeän keltaisilta! Nyt sai kevätauringossa vähän parempia fotoja :)






lauantai 24. maaliskuuta 2018

Reilut 2 vuotta oikomista takana

Ihan vasta just äskenhän tää alkoi! Aika menee ihan käsittämätöntä vauhtia ja hampaat ne sen kun asettuu paikoilleen. Loppusuoralla jo ollaan, enää muutamia kuukausia pitäisi olla jäljellä. Muutama ylärivin hammas kyllä vaatii vielä liikettä, ja alarivikin vaatii vielä asettumista. Kuvista näkee hyvin (muuten siihen ei oikeastaan tulekaan kiinnitettyä huomiota), miten alarivin toinen yläreuna on jotenkin vinossa. Voihan se toki vielä muuttua, mutta toisaalta luulen että ne hampaat vaan on korkeemmat siltä puolelta. Pitääkin ens kerralla kysyä hammaslääkäriltä asiasta.

Lopuksi vielä kuvapäivitystä (ilta-aikaan otetuissa kuvissa hampaat näyttää ihan törkeen keltaisilta - pitääkin muistaa ottaa ens kerralla kuvia vähän valoisampaan aikaan!):