Noin vuosi sitten aloitin oikomishoidon selvittelyt ja nyt on jo melkein vuosi oikomishoitoa takana (tammikuun 2016 lopussa laitettiin raudat paikoilleen)! Ylärivi alkaa olla jo lähes kokonaan kuosissa ja nyt sitten odottelen aikataulua alarivin oikomisen käynnistykselle. Vähän kyllä jännittää, että tarvitseeko tuosta alhaalta edestä ottaa yksi hammas pois vai olisiko ylärivin muokkauksen jälkeen tullut niin paljon tilaa kaareen, että menisi ilman hampaan poistoa ja riittäisi hampaiden reunojen hionnat. Muutenhan se nyt on sinänsä ihan sama, mutta olisihan se aika hurjaa sitten olla useampi kuukausi kolon kanssa noin näkyvällä paikalla! No, aika näyttää miten käy!
Kaiken kaikkiaan olen kyllä ollut ihan supertyytyväinen oikomiseen ja tuloksiin tähän saakka. Rahaa on mennyt nyt reilut 1500 euroa eli noin puolet siitä, mikä oli arvio. Aikaakin on kulunut noin puolet eli suunnitelmien mukaan tapahtuu eteneminen.
Laitan loppuun vielä väliaikakuvat aloitus vs tilanne nyt:
10 kk sitten:
Nyt, 10 kk oikomisen aloituksen jälkeen:
Blogissa kolmekymppisenä hampaiden oikomishoitoon ryhtynyt daami kertoo matkastaan kohti suoria hampaita
tiistai 6. joulukuuta 2016
tiistai 4. lokakuuta 2016
Ylärivi alkaa olla jo lähes kuosissa
Viime päivityksestä onkn jo vierähtänyt tovi, hups! Suurin probleemi oli kuvien lisääminen Picasan kuvapalvelun päättyminen, mutta nyt kun latasin Google kuvat sovelluksen tähän tabletille, niin johan taas toimii!
Kesän jälkeen ylähampaisiin laitettiin myös sisäpuolelle yksi kiinnike,josta menee kumilanka eteen. Alkuun oli aika outoa, koko ajan kieleen osui jotain ylimääräistä, mutta kummasti siihenkin parissa päivässä tottui.
Poistetun hampaan jäljiltä jäänyt kolo on mennyt hienosti umpeen, tai siis kohti sitä! Eihän se nyt ihan kokonaan vielä ole korjautunut, mutta puolessa välissä jo ainakin!
Näissä 30.8. otetuissa kuvissa ei näykään, että nyt tuossa etuhampaiden päällä on myös kumilenksu. Sen kanssa olikin vähän eksoottisempi startti, kun heti ekana päivänä söin kurkumalla maustettua kanaa ja kumilenksu värjäytyi kirkkaan keltaiseksi - kiva hammaskoriste!
sunnuntai 10. heinäkuuta 2016
Kesäpäivitys
Edellisestä päivityksestä onkin jo tovi, samoin tuoreimmasta hammaslääkärivisiitistä. Olisikohan se ollut kesäkuussa, kun viimeksi kävin, ja seuraava kerta tulee olemaan heinäkuun lopussa.
Oikominen etenee hammaslekurin mukaan aikataulussa ja suunnitelman mukaan, ja kaikki on mennyt kuten pitääkin. Loppuvuodesta sitten aloitetaan oikominen myös alahampaissa. Siitä ei vielä ollut viime käynnillä puhetta, että pitääkö alarivistä myös poistaa yksi hammas (eturivistä!) vai onko ylärivi tehnyt tarpeeksi tilaa niin, että riittäisi pelkkä oikominen ja joidenkin alaetuhampaiden hionta reunoista. Nähtäväksi siis jää!
Kesä rautojen kanssa on menny ihan sujuvasti - kai sitä alkaa olla jo niin tottunut näihin kapistuksiin, että ei osaa muuta ajatella. Ostin alkukesästä sähköhammasharjan ja ai että tulee puhtaat hampaat! Rautojen harjaaminen oli alkuun vähän varovaista touhua, ja ostin jopa raudoille tarkoitetun harjaspään. Se on kyllä ihan turha kapistus, kun hampaat ilman rautoja ei puhdistu sillä yhtä hyvin kuin sillä perusharjalla. Siksipä olen vedellyt sillä ihan tavallisella noi kaikki hampaat. Oikomiskojeille tarkoitettu harja voi olla sitten kyllä ihan näppärä, kun tulee alaskin raudat.
Tässä pari otosta heinäkuulta - hyvin oikenee:

lauantai 30. huhtikuuta 2016
Hammasmatka etenee
Tällä viikolla vaihdettiin taas uusi lanka ja poistetun hampaan kohdalle laitettiin metallijousi koloa kuromaan. Kyllä oli muuten taas hampaat kipeet pari päivää tämän operaation jälkeen. Metallijousi on muuten ollut ihan ok, mutta poskeahan se vähän kaihertaa.
Tässä muutama tuore kuva:
Etuhampaat alkaa olla jo kivasti liikkuneet vierekkäin, ja tuo päällä ollut hammas on pudonnut toisen päältä melkein kokonaan pois. Vielä on kahdella viereisellä matkaa liikkua sivummalle ja täyttää kolo umpeen.
Ei uskoisi, että vasta kaksi kuukautta on kulunut rautojen laittamisesta, niin paljon on jo muutosta tapahtunut! Seuraava isompi steppi sitten jossain vaiheessa kesällä tai syksyllä on alahampaiden oikomisen aloittaminen. Sitä odotellessa kohti kesää!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016
Etuhampaissa tuntuu
Ensi viikolla on jo toinen langan vaihto, mutta sitä ennen tässä aikani kuluksi vielä yksi päivitys. Neljäs viikko sairaslomaa alkaa huomenna ja vaiheessa oleva keuhkokuumeen toipuminen sai kaverikseen flunssan, joka toivottavasti seuraavan parin päivän aikana helpottaa, että pääsen sinne hammaslääkäriin.
Nyt jo selvästi huomaa yläetuhampaiden liikkuneen, ja sen myös tuntee. Etuhampaat on tosi herkkänä olleet jo jonkin aikaa ja parhaiten sen huomaa kun puree jotain yhtään kovempaa. Tai oikeastaan mitä vaan. Banaani menee vielä ihan ok, mutta pehmeäkin leipä saa aikaan tuntemuksia. Mikä on tietysti hyvä juttu - hampaat oikenevat!
Ihme juttu on muuten se, ettei kieli ole enempää kipeä. Olen huomannut, että räplään koko ajan kielellä hampaita. Putsailen niitä edestä ja työntelen takaa. Koko ajan on muka jossain välissä jotain, joka pitää saada pois, tai sitten on vaan niin kummallista, kun etuhampaiden välistä liikkuu sylkeä. Joo, vähän ällöäkin, mutta kun ennen ei siitä välistä ole liikkunut mitään, niin tuntuu jännältä...!

maanantai 7. maaliskuuta 2016
Ensimmäinen langan vaihto 23.2.
Edellisestä hammaslääkärivisiitistä on ehtinyt vierähtää jo tovi, melkein kaksi viikkoa. Tässä välissä mulle ehti iskeä kunnon keuhkokuume, joka vei ihan sairaalaan asti, mutta nyt alkaa jo olo onneksi helpottaa.
Viimeisin hammaslääkäri oli siis 23.2., ja se oli ensimmäinen langan vaihto. Kävi tosi nopeasti, ja oli helppo käynti: vanha lanka pois nips naps, ja uusi tilalle. Samalla laitettiin poistetun hampaan kohdalla olevaan koloon sellainen vetojuttu, ei varsinaisesti jousi, mutta joku vähän vastaava, joka tehostaa vetoa. Mulla ei niin yhtään pysy muistissa, mitä hammaslääkäri sanoo käynnin aikana, mutta täytyypä ens kerralla tarkistaa ton härvelin oikea nimi.
Langanvaihdon jälkeen oli seuraavana päivänä hampaat vähän arat purressa, mutta mitään särkyjä ei ollut ollenkaan! Odotin, että olisi jotain samaa kuin raudat laitettaessa tai että edes vähän särkisi, mutta onneksi ei.
Kiva huomata, että hampaat alkaa liikkumaan aika nopeasti. Ennen ei melkein meinannut hammaslankakaan mahtua hampaiden väliin, ja nyt ylähampaisiin menee väliin jopa hammasväliharja! Etuhampaiden väliin on tullut tilaa ja muiden etummaisten hampaiden väliin jopa silminnähtävä pieni rako.
Tässä vielä kuva "kolosta" ja siitä uudesta härvelistä sekä ihan vaan edestä. Ylemmässä kuvassa näkyykin tuo etuhampaan ja vierisen hampaan väliin syntynyt pieni rako. Siitä tuon kakkoshampaan pitäisi sitten lähteä pikku hiljaa kääntymään!
sunnuntai 21. helmikuuta 2016
Lounaalla vieraassa seurassa
Jokseenkin eksoottisia tilanteita osuu kohdalla silloin tällöin näiden rautojen kanssa. Viime viikolla olin töissä messuilla ja kävin naapuriosaston kollegojen kanssa lounaalla. Omalla työpaikalla lounaspöydässä on aina joku sen verran tuttu, että voi kysyä, että jäikö ruokaa rautoihin ja siinä viereisellä käsienpesupaikalla on hienosti kiiltelevä metallinen käsipaperiteline, josta voi peilailla. No, tässä vähän vieraammassa seurassa en kehdannut muilta mitään kysellä. Tunsin selvästi, että raudat oli täynnä evästä ja niiden putsaaminen kielellä tai vedellä purskuttelu ei vaan auttanut asiaa. Vähän oli hassu olo...
perjantai 12. helmikuuta 2016
Kieleen sattuu, auts!
Tällä viikolla olen jotenkin kummasti kielellä putsaillut hampaita, kun nyt on sitten kieli ihan rikki ja kipeä! Ruokaa kun jää aina rautoihin sinne tänne, ja vaikka suurin osa lähtee ihan vedellä purskuttelemalla, niin jostain kumman syystä minulle on tullut tapa, että kielellä niitä " imeskelen". Joo, tiedän - ällöä! Ja näyttääkin varmaan ihan juntilta, kun teen niin. Mutta silti en osaa lopettaa, ja nyt on sitten kieli tosi kipeä. Ja hermot kireällä, kun suuhun sattuu.
Tähän asti onkin alkusärkyjen jälkeen sujunut tosi mukavasti, eikä juurikaan ole hammasraudat elämää haitanneet. Töissä tietty lounaan jälkeen pitää käydä peilin kautta, mutta harvemmin on tarvinnut hammasharjaa käsilaukusta kaivella - se kun siellä on tietysti varmuuden vuoksi koko ajan mukana. Hammaslääkäri neuvoi käyttämään myös sellaisia hammasväliharjoja, ja sainkin niitä näytepakkauksina mukaan. Ne on tosi käteviä etenkin silloin kun hampaan ja rautojen väliin jää evästä.
Mun hampaissa on sellainen ihan ykköspaikka, mihin ruoat jää jumiin: vasemmalle puolelle takahampaisiin ylös, rautojen yläpuolelle. Siinä oli hupia kerrakseen, kun yhtenä aamuna söin kinkkua leivän päällä ja ne kinkut jäi jumiin rautoihin. Vaaleanpunaisia suikaleita törrötti suuntaan ja toiseen - ei ollut lasten riemulla rajaa!

sunnuntai 7. helmikuuta 2016
The day - 26.1.2016
Tiistai-iltana tammikuun lopussa oli sitten SE päivä eli kojeiden laitto hampaisiin. Vähän taisi jännittää koko homma, kun yöllä nukuin tosi levottomasti...
Kojeiden laitto sujui noin vajaassa tunnissa, ja oli ihan ok kokemus. Ei sattunut, eikä tuntunut pahalta. Hammaslääkäri koko ajan selitti, mitä tekee ja mikä vaihe menossa. Muutenkin on ollut hauska käydä siellä, kun lääkäri ja hoitaja juttelevat selvästi asiakkaan rentouttamistarkoituksessa niitä näitäa kommentoivat radion juttuja. Sellaista mukavan leppoisaa jutustelua - melkein kuin olisi kaverin luona kahvilla!
Mitään sen kummempia ohjeita en saanut kotiin mukaani. Itse kysyin syömisestä, ja hammaslääkäri neuvoi hampaiden pesussa, että ei kannata alkaa pestä monia kertoja päivässä hampaita - ihan se normi pari kertaa riittää. Vedellä purskuttelu ruokailun jälkeen oli myös juttu, josta hammaslääkäri mainitsi. Ja paras totuttautumisen on kuulemma puhuminen, puhuminen ja puhuminen - siten suu tottuu nopeiten.
Sain myös sellaista läpinäkyvää vahaa mukaani, jota voi tarvittaessa laittaa esim. poskiin, jos alkaa raudat painaa. Vajaa kaksi viikkoa rautojen kanssa eloa on nyt takana, mutta vielä en ole vahaa tarvinnut.
Ensimmäinen ilta meni ihmetellessä outoa tunnetta suussa, ja seuraava vuorokausi meni kovan säryn kanssa. Otin kahtakin eri särkylääkettä, ja yöllä en saanut kunnolla nukuttua. Hampaanpoisto ja sen jälkeinen syömisvaikeus yhdistettynä rautoihin rajoitti syömistä huolella, joten samalla pehmeällä linjalla jatkettiin...
Toisena päivänä jatkuva särky loppui, mutta hampaat oli kyllä tosi arat vielä monta päivää. Vasen puoli oli aika nopeastikin ok, kun siellä hampaat onkin melko suorassa. Oikealla puolella, josta se hammas siis myös poistettu, onkin sitten enemmän tuntemuksia. Muutaman päivän ajan tuli ihan hirveä sähkötyskipu, jos kulmahampaat hipaisivatkin toisiaan. Yläkulmahammas on siis sen tyhjän kolon vieressä, joten on ilmeisesti tosi herkkä liikkumaankin.
Noin viikon päästä suu alkoi olla jo aika tottunut rautoihin ja nyt kahden viikon päästä huulikin alkaa olla löytänyt uudelle paikalleen. Pastaa ja muuta pehmeähköä ruokaa pystyy syömään jo hyvin, mutta vielä on ruokia, jotka tuottaa vaikeuksia. Niin kuin vaikka mun ihan lempparileipä: Ullan Pakarin vähän sitkeäkuorinen aurinkosämpylä. Mutta koska se on niin hyvää, niin kyllä siihenkin keinot on - pitää vaan leikata sämpylästä poikittain kapeita viipaleita ja taas maistuu! Muuta elämää raudat ei mitenkään ole haitanneet, ja lasten mielestä on tosi jännä tutkia rautoja ja koskea niihin :)
Vielä loppuun parit kuvat:
Tästä se lähtee!

Kolo
Joulukuussa olin jo päättänyt aloittaa oikomishoidon, mutta koko hommassa se ensimmäinen juttu tuntui kaikista inhottavimmalta. Jotta hampaat mahtuisi riviin, piti nimittäin poistaa yksi hammas. Ylhäältä oikealta numero 4.
Ja se tuntui jotenkin inhottavalta ajatukselta.
Johtui ehkä viisaudenhampaiden poistokokemuksista, mutta jotenkin se vaan hirvitti ajatuksena. Että otetaan yksi terve hammas pois.
No, ajan myötä siihenkin ajatukseen tottui, ja tammikuun puolessa välissä oli hampaan poistaminen. Operaatio sujui tosi helposti, eikä aiheuttanut juurikaan jälkisärkyä. Syöminen tietty oli vähän vaikeaa, kun piti vain toisella puolella pureskella, mutta yllättävän nopeasti siihenkin tottui. Tulipahan otettua samalla sosekeitto-puuro-rahka-kuuri, joka ei koskaan mikään huono vaihtoehto ole! Mutta pakko tunnustaa, että kyllä teki aina mieli kaikkea sellaista, mitä ei voinut itse syödä, kun joku muu söi. Niin kuin vaikkapa hapankorppua tai poppareita...
Tässä vielä kuva kolosta:

lauantai 6. helmikuuta 2016
Oikomisen konsultaatiossa
Marraskuussa 2015 kävin paikallisella hammaslääkäriasemalla oikomishoitajan (tai oikeammin kai oikomiseen erikoistuneen hammaslääkärin) konsultaatiossa. Hän tarkasti hampaat ja sen jälkeen juteltiin. Hän kertoi hyvin tarkkaan mitä todennäköisesti olisi edessä ja millainen prosessi olisi sekä mitä se noin suurinpiirtein maksaisi (n. 3000€).
Lopuksi hammaslääkäri sanoi, että hän suosittelisi oikomiseen ryhtymistä, koska vaikka hampaat ei nyt mitenkään äärimmäisen vinossa ole tai purentakaan ei kovasti väärä, niin kuitenkin ne kiertyy pikku hiljaa vinompaan ja alahampaat siirtyy taaksepäin (vai eteenpäin - unohdin jo kumpaan, mutta siis väärään suuntaan!). Tämä aiheuttaa jo nyt havaittavissa olevaa alaikenen vetäytymistä, joka vielä on kohtuullinen (mutta arkoina hampaiden kohtina havaittavissa jo nyt), mutta kun näillä hampailla olisi tarkoitus vielä vuosikymmeniä pureskella, niin pysyvät paremmassa kunnossa, kun korjataan nämä viat nyt.
Ahtaat hammasvälini ovat olleet aina ongelmalliset, kun hampaiden puhdistaminen välistä on hankalaa ja jotkut hampaat on sellaisessa vinossa kulmassa, että myös takapinnan pesemine harjalla on hankalaa. Kun nämä saadaan korjattua, on puhdistaminen paljon helpompaa, ja myös reikiintymisen riski vähenee.
Nämä kaikki yhdistettynä saivat lopulta oikomishoitoon ryhtymispäätöksen aikaan. Pitkään asiaa pohdin ja punnitsin, sillä oikomishoito ei ole pelkkä parin vuoden projekti, vaan sen jälkeen tulee yöraudat ja hampaiden takaosaan metallilanka koko loppuelämäksi. Eli voi sanoa, että ei ole pelkkä hammasrautaprojekti, vaan koko elämän kestävä oikomishoitoprosessi.
Päätöksen jälkeen en olisi millään malttanut odottaa, vaan kaikki olisi pitänyt tapahtua itselleni tyypilliseen tapaan heti. Hammaslääkärillä on vastaanotto vain tiistaisin, joten se tuo käynteihin omat aikataulurajoituksensa. Lisäksi joulu ja muut vapaat olivat tulossa, joten vuoden loppuun mennessä oli vielä uudelleen tarkastukset ja muottien ottamiset (joka oli muuten ihan iisi juttu - violettia möhnää metallimuottiin ja puolessa minuutissa muotti valmis!), mutta varsinainen aloitus siirtyi seuraavalle vuodelle.
Sitä olikin jännä odotella! Luin vielä lisää muiden aikuisena oikomishoitoon ryhtyneiden blogeja, ja niistä oli paljon apua - kuten oli päätöksenteossakin alun perin. Siksi päätin itsekin alkaa kirjoittaa blogia aiheesta. Kivaa, jos tästä on jollekin toiselle apua päätöksentekoon tai vaikkapa vertaistukea oikomishoidon keskellä, ja jääpä lisäksi talteen ainakin muutamia kuvia matkan varrelta!

Aloittaako vai eikö aloittaa - nimittäin oikomishoito
Monen monta vuotta olen pohtint hammasrautoja ja oikomishoidon mahdollista aloittamista. Muutaman kerran olen pariltakin eri yksityiseltä hammaslääkäriltä kysynyt aiheesta, mutta kyselyt on joka kerta kuitattu sellaisella huvittuneella hymähdyksellä "Ai sulle vai, näihin hampaisiin? Joo, ei tarvii."
Lapsena mulla oli ainakin valokuvien perusteella ihan suorat hampaat, ja äitini kanssa tulkittiin niin, että ne on lähteneet vinoutumaan vähän alle parikymppisenä, kun ensimmäiset viisaudenhampaat alkoivat tehdä tuloaan. Viisurit ei oikein mahtuneet tulemaan - kasvoivat vaakasuoraan kohti muita hampaita - ja jokainen poistettiinkin, kun olivat esiin tulleet. Viimeinen poistettiin muutama vuosi sitten, ja tikkien poiston yhteydessä tämä lajissaan erilainen hammaslääkäri sitten kysyikin, että olenko koskaan harkinnut oikomishoitoa.
No kyllä olin - viimeiset ainakin 15 vuotta! Eniten itseäni häiritsi vinot etuylähampaat, mutta myös alahampaiden tiiviys teki hampaiden putsaamisesta vaikeaa ja etenkin etummaiset alahampaat ja niiden alaosat oli usein tosi herkät.
Toinen oikomishoitojan konsultaatioon vihdoin viimein ajan varaamiseen johtanut asia oli se, että kohta 7-vuotiaalle tyttärelleni sanottiin syksyllä hammastarkastuksessa, että todennäköisesti on oikomishoitoa luvassa parin seuraavan vuoden sisään. Pikkuneidillä on nimittäin tullut jo hurja määrä rautahampaita, eivätkä ne millään mahdu suuhun, kun hammaskaari on yhtä kapea kuin äidillään. Ajattelin, että jos nyt sitten itse aloittaisi saman jutun, niin osaa sitten olla vertaistukena lapselle, kun hänellä on sama edessä.
Ja niinpä vihdoin marraskuussa 2015 sain varattua ajan oikomishoitojan konsultaatioon! Ensimmäinen askel otettu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)