Kojeiden laitto sujui noin vajaassa tunnissa, ja oli ihan ok kokemus. Ei sattunut, eikä tuntunut pahalta. Hammaslääkäri koko ajan selitti, mitä tekee ja mikä vaihe menossa. Muutenkin on ollut hauska käydä siellä, kun lääkäri ja hoitaja juttelevat selvästi asiakkaan rentouttamistarkoituksessa niitä näitäa kommentoivat radion juttuja. Sellaista mukavan leppoisaa jutustelua - melkein kuin olisi kaverin luona kahvilla!
Mitään sen kummempia ohjeita en saanut kotiin mukaani. Itse kysyin syömisestä, ja hammaslääkäri neuvoi hampaiden pesussa, että ei kannata alkaa pestä monia kertoja päivässä hampaita - ihan se normi pari kertaa riittää. Vedellä purskuttelu ruokailun jälkeen oli myös juttu, josta hammaslääkäri mainitsi. Ja paras totuttautumisen on kuulemma puhuminen, puhuminen ja puhuminen - siten suu tottuu nopeiten.
Sain myös sellaista läpinäkyvää vahaa mukaani, jota voi tarvittaessa laittaa esim. poskiin, jos alkaa raudat painaa. Vajaa kaksi viikkoa rautojen kanssa eloa on nyt takana, mutta vielä en ole vahaa tarvinnut.
Ensimmäinen ilta meni ihmetellessä outoa tunnetta suussa, ja seuraava vuorokausi meni kovan säryn kanssa. Otin kahtakin eri särkylääkettä, ja yöllä en saanut kunnolla nukuttua. Hampaanpoisto ja sen jälkeinen syömisvaikeus yhdistettynä rautoihin rajoitti syömistä huolella, joten samalla pehmeällä linjalla jatkettiin...
Toisena päivänä jatkuva särky loppui, mutta hampaat oli kyllä tosi arat vielä monta päivää. Vasen puoli oli aika nopeastikin ok, kun siellä hampaat onkin melko suorassa. Oikealla puolella, josta se hammas siis myös poistettu, onkin sitten enemmän tuntemuksia. Muutaman päivän ajan tuli ihan hirveä sähkötyskipu, jos kulmahampaat hipaisivatkin toisiaan. Yläkulmahammas on siis sen tyhjän kolon vieressä, joten on ilmeisesti tosi herkkä liikkumaankin.
Noin viikon päästä suu alkoi olla jo aika tottunut rautoihin ja nyt kahden viikon päästä huulikin alkaa olla löytänyt uudelle paikalleen. Pastaa ja muuta pehmeähköä ruokaa pystyy syömään jo hyvin, mutta vielä on ruokia, jotka tuottaa vaikeuksia. Niin kuin vaikka mun ihan lempparileipä: Ullan Pakarin vähän sitkeäkuorinen aurinkosämpylä. Mutta koska se on niin hyvää, niin kyllä siihenkin keinot on - pitää vaan leikata sämpylästä poikittain kapeita viipaleita ja taas maistuu! Muuta elämää raudat ei mitenkään ole haitanneet, ja lasten mielestä on tosi jännä tutkia rautoja ja koskea niihin :)
Vielä loppuun parit kuvat:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti