perjantai 12. helmikuuta 2016

Kieleen sattuu, auts!

Tällä viikolla olen jotenkin kummasti kielellä putsaillut hampaita, kun nyt on sitten kieli ihan rikki ja kipeä! Ruokaa kun jää aina rautoihin sinne tänne, ja vaikka suurin osa lähtee ihan vedellä purskuttelemalla, niin jostain kumman syystä minulle on tullut tapa, että kielellä niitä " imeskelen". Joo, tiedän - ällöä! Ja näyttääkin varmaan ihan juntilta, kun teen niin. Mutta silti en osaa lopettaa, ja nyt on sitten kieli tosi kipeä. Ja hermot kireällä, kun suuhun sattuu.

Tähän asti onkin alkusärkyjen jälkeen sujunut tosi mukavasti, eikä juurikaan ole hammasraudat elämää haitanneet. Töissä tietty lounaan jälkeen pitää käydä peilin kautta, mutta harvemmin on tarvinnut hammasharjaa käsilaukusta kaivella - se kun siellä on tietysti varmuuden vuoksi koko ajan mukana. Hammaslääkäri neuvoi käyttämään myös sellaisia hammasväliharjoja, ja sainkin niitä näytepakkauksina mukaan. Ne on tosi käteviä etenkin silloin kun hampaan ja rautojen väliin jää evästä.

Mun hampaissa on sellainen ihan ykköspaikka, mihin ruoat jää jumiin: vasemmalle puolelle takahampaisiin ylös, rautojen yläpuolelle. Siinä oli hupia kerrakseen, kun yhtenä aamuna söin kinkkua leivän päällä ja ne kinkut jäi jumiin rautoihin. Vaaleanpunaisia suikaleita törrötti suuntaan ja toiseen - ei ollut lasten riemulla rajaa!




1 kommentti:

  1. Hyvä jos alun jälkeen meni helpommin. Varmasti niihin kestää hetki tottua. Minä aion kohta varata ajan hammaslääkärille. Tahdon nimittäin teettää tarkastuksen, ja keskustella raudoista.

    VastaaPoista