Lounaalla vieraassa seurassa

Jokseenkin eksoottisia tilanteita osuu kohdalla silloin tällöin näiden rautojen kanssa. Viime viikolla olin töissä messuilla ja kävin naapuriosaston kollegojen kanssa lounaalla. Omalla työpaikalla lounaspöydässä on aina joku sen verran tuttu, että voi kysyä, että jäikö ruokaa rautoihin ja siinä viereisellä käsienpesupaikalla on hienosti kiiltelevä metallinen käsipaperiteline, josta voi peilailla. No, tässä vähän vieraammassa seurassa en kehdannut muilta mitään kysellä. Tunsin selvästi, että raudat oli täynnä evästä ja niiden putsaaminen kielellä tai vedellä purskuttelu ei vaan auttanut asiaa. Vähän oli hassu olo...

Kieleen sattuu, auts!

Tällä viikolla olen jotenkin kummasti kielellä putsaillut hampaita, kun nyt on sitten kieli ihan rikki ja kipeä! Ruokaa kun jää aina rautoihin sinne tänne, ja vaikka suurin osa lähtee ihan vedellä purskuttelemalla, niin jostain kumman syystä minulle on tullut tapa, että kielellä niitä " imeskelen". Joo, tiedän - ällöä! Ja näyttääkin varmaan ihan juntilta, kun teen niin. Mutta silti en osaa lopettaa, ja nyt on sitten kieli tosi kipeä. Ja hermot kireällä, kun suuhun sattuu.

Tähän asti onkin alkusärkyjen jälkeen sujunut tosi mukavasti, eikä juurikaan ole hammasraudat elämää haitanneet. Töissä tietty lounaan jälkeen pitää käydä peilin kautta, mutta harvemmin on tarvinnut hammasharjaa käsilaukusta kaivella - se kun siellä on tietysti varmuuden vuoksi koko ajan mukana. Hammaslääkäri neuvoi käyttämään myös sellaisia hammasväliharjoja, ja sainkin niitä näytepakkauksina mukaan. Ne on tosi käteviä etenkin silloin kun hampaan ja rautojen väliin jää evästä.

Mun hampaissa on sellainen ihan ykköspaikka, mihin ruoat jää jumiin: vasemmalle puolelle takahampaisiin ylös, rautojen yläpuolelle. Siinä oli hupia kerrakseen, kun yhtenä aamuna söin kinkkua leivän päällä ja ne kinkut jäi jumiin rautoihin. Vaaleanpunaisia suikaleita törrötti suuntaan ja toiseen - ei ollut lasten riemulla rajaa!

The day - 26.1.2016

Tiistai-iltana tammikuun lopussa oli sitten SE päivä eli kojeiden laitto hampaisiin. Vähän taisi jännittää koko homma, kun yöllä nukuin tosi levottomasti...

Kojeiden laitto sujui noin vajaassa tunnissa, ja oli ihan ok kokemus. Ei sattunut, eikä tuntunut pahalta. Hammaslääkäri koko ajan selitti, mitä tekee ja mikä vaihe menossa. Muutenkin on ollut hauska käydä siellä, kun lääkäri ja hoitaja juttelevat selvästi asiakkaan rentouttamistarkoituksessa niitä näitäa kommentoivat radion juttuja. Sellaista mukavan leppoisaa jutustelua - melkein kuin olisi kaverin luona kahvilla!

Mitään sen kummempia ohjeita en saanut kotiin mukaani. Itse kysyin syömisestä, ja hammaslääkäri neuvoi hampaiden pesussa, että ei kannata alkaa pestä monia kertoja päivässä hampaita - ihan se normi pari kertaa riittää. Vedellä purskuttelu ruokailun jälkeen oli myös juttu, josta hammaslääkäri mainitsi. Ja paras totuttautumisen on kuulemma puhuminen, puhuminen ja puhuminen - siten suu tottuu nopeiten.

Sain myös sellaista läpinäkyvää vahaa mukaani, jota voi tarvittaessa laittaa esim. poskiin, jos alkaa raudat painaa. Vajaa kaksi viikkoa rautojen kanssa eloa on nyt takana, mutta vielä en ole vahaa tarvinnut.

Ensimmäinen ilta meni ihmetellessä outoa tunnetta suussa, ja seuraava vuorokausi meni kovan säryn kanssa. Otin kahtakin eri särkylääkettä, ja yöllä en saanut kunnolla nukuttua. Hampaanpoisto ja sen jälkeinen syömisvaikeus yhdistettynä rautoihin rajoitti syömistä huolella, joten samalla pehmeällä linjalla jatkettiin...

Toisena päivänä jatkuva särky loppui, mutta hampaat oli kyllä tosi arat vielä monta päivää. Vasen puoli oli aika nopeastikin ok, kun siellä hampaat onkin melko suorassa. Oikealla puolella, josta se hammas siis myös poistettu, onkin sitten enemmän tuntemuksia. Muutaman päivän ajan tuli ihan hirveä sähkötyskipu, jos kulmahampaat hipaisivatkin toisiaan. Yläkulmahammas on siis sen tyhjän kolon vieressä, joten on ilmeisesti tosi herkkä liikkumaankin.

Noin viikon päästä suu alkoi olla jo aika tottunut rautoihin ja nyt kahden viikon päästä huulikin alkaa olla löytänyt uudelle paikalleen. Pastaa ja muuta pehmeähköä ruokaa pystyy syömään jo hyvin, mutta vielä on ruokia, jotka tuottaa vaikeuksia. Niin kuin vaikka mun ihan lempparileipä: Ullan Pakarin vähän sitkeäkuorinen aurinkosämpylä. Mutta koska se on niin hyvää, niin kyllä siihenkin keinot on - pitää vaan leikata sämpylästä poikittain kapeita viipaleita ja taas maistuu! Muuta elämää raudat ei mitenkään ole haitanneet, ja lasten mielestä on tosi jännä tutkia rautoja ja koskea niihin :)

Vielä loppuun parit kuvat:

Tästä se lähtee!

Kolo

Joulukuussa olin jo päättänyt aloittaa oikomishoidon, mutta koko hommassa se ensimmäinen juttu tuntui kaikista inhottavimmalta. Jotta hampaat mahtuisi riviin, piti nimittäin poistaa yksi hammas. Ylhäältä oikealta numero 4.

Ja se tuntui jotenkin inhottavalta ajatukselta.

Johtui ehkä viisaudenhampaiden poistokokemuksista, mutta jotenkin se vaan hirvitti ajatuksena. Että otetaan yksi terve hammas pois.

No, ajan myötä siihenkin ajatukseen tottui, ja tammikuun puolessa välissä oli hampaan poistaminen. Operaatio sujui tosi helposti, eikä aiheuttanut juurikaan jälkisärkyä. Syöminen tietty oli vähän vaikeaa, kun piti vain toisella puolella pureskella, mutta yllättävän nopeasti siihenkin tottui. Tulipahan otettua samalla sosekeitto-puuro-rahka-kuuri, joka ei koskaan mikään huono vaihtoehto ole! Mutta pakko tunnustaa, että kyllä teki aina mieli kaikkea sellaista, mitä ei voinut itse syödä, kun joku muu söi. Niin kuin vaikkapa hapankorppua tai poppareita...

Tässä vielä kuva kolosta:

Oikomisen konsultaatiossa

Marraskuussa 2015 kävin paikallisella hammaslääkäriasemalla oikomishoitajan (tai oikeammin kai oikomiseen erikoistuneen hammaslääkärin) konsultaatiossa. Hän tarkasti hampaat ja sen jälkeen juteltiin. Hän kertoi hyvin tarkkaan mitä todennäköisesti olisi edessä ja millainen prosessi olisi sekä mitä se noin suurinpiirtein maksaisi (n. 3000€).

Lopuksi hammaslääkäri sanoi, että hän suosittelisi oikomiseen ryhtymistä, koska vaikka hampaat ei nyt mitenkään äärimmäisen vinossa ole tai purentakaan ei kovasti väärä, niin kuitenkin ne kiertyy pikku hiljaa vinompaan ja alahampaat siirtyy taaksepäin (vai eteenpäin - unohdin jo kumpaan, mutta siis väärään suuntaan!). Tämä aiheuttaa jo nyt havaittavissa olevaa alaikenen vetäytymistä, joka vielä on kohtuullinen (mutta arkoina hampaiden kohtina havaittavissa jo nyt), mutta kun näillä hampailla olisi tarkoitus vielä vuosikymmeniä pureskella, niin pysyvät paremmassa kunnossa, kun korjataan nämä viat nyt.

Ahtaat hammasvälini ovat olleet aina ongelmalliset, kun hampaiden puhdistaminen välistä on hankalaa ja jotkut hampaat on sellaisessa vinossa kulmassa, että myös takapinnan pesemine harjalla on hankalaa. Kun nämä saadaan korjattua, on puhdistaminen paljon helpompaa, ja myös reikiintymisen riski vähenee.

Nämä kaikki yhdistettynä saivat lopulta oikomishoitoon ryhtymispäätöksen aikaan. Pitkään asiaa pohdin ja punnitsin, sillä oikomishoito ei ole pelkkä parin vuoden projekti, vaan sen jälkeen tulee yöraudat ja hampaiden takaosaan metallilanka koko loppuelämäksi. Eli voi sanoa, että ei ole pelkkä hammasrautaprojekti, vaan koko elämän kestävä oikomishoitoprosessi.

Päätöksen jälkeen en olisi millään malttanut odottaa, vaan kaikki olisi pitänyt tapahtua itselleni tyypilliseen tapaan heti. Hammaslääkärillä on vastaanotto vain tiistaisin, joten se tuo käynteihin omat aikataulurajoituksensa. Lisäksi joulu ja muut vapaat olivat tulossa, joten vuoden loppuun mennessä oli vielä uudelleen tarkastukset ja muottien ottamiset (joka oli muuten ihan iisi juttu - violettia möhnää metallimuottiin ja puolessa minuutissa muotti valmis!), mutta varsinainen aloitus siirtyi seuraavalle vuodelle.

Sitä olikin jännä odotella! Luin vielä lisää muiden aikuisena oikomishoitoon ryhtyneiden blogeja, ja niistä oli paljon apua - kuten oli päätöksenteossakin alun perin. Siksi päätin itsekin alkaa kirjoittaa blogia aiheesta. Kivaa, jos tästä on jollekin toiselle apua päätöksentekoon tai vaikkapa vertaistukea oikomishoidon keskellä, ja jääpä lisäksi talteen ainakin muutamia kuvia matkan varrelta!

Aloittaako vai eikö aloittaa - nimittäin oikomishoito

Monen monta vuotta olen pohtint hammasrautoja ja oikomishoidon mahdollista aloittamista. Muutaman kerran olen pariltakin eri yksityiseltä hammaslääkäriltä kysynyt aiheesta, mutta kyselyt on joka kerta kuitattu sellaisella huvittuneella hymähdyksellä "Ai sulle vai, näihin hampaisiin? Joo, ei tarvii."

Lapsena mulla oli ainakin valokuvien perusteella ihan suorat hampaat, ja äitini kanssa tulkittiin niin, että ne on lähteneet vinoutumaan vähän alle parikymppisenä, kun ensimmäiset viisaudenhampaat alkoivat tehdä tuloaan. Viisurit ei oikein mahtuneet tulemaan - kasvoivat vaakasuoraan kohti muita hampaita - ja jokainen poistettiinkin, kun olivat esiin tulleet. Viimeinen poistettiin muutama vuosi sitten, ja tikkien poiston yhteydessä tämä lajissaan erilainen hammaslääkäri sitten kysyikin, että olenko koskaan harkinnut oikomishoitoa.

No kyllä olin - viimeiset ainakin 15 vuotta! Eniten itseäni häiritsi vinot etuylähampaat, mutta myös alahampaiden tiiviys teki hampaiden putsaamisesta vaikeaa ja etenkin etummaiset alahampaat ja niiden alaosat oli usein tosi herkät.

Toinen oikomishoitojan konsultaatioon vihdoin viimein ajan varaamiseen johtanut asia oli se, että kohta 7-vuotiaalle tyttärelleni sanottiin syksyllä hammastarkastuksessa, että todennäköisesti on oikomishoitoa luvassa parin seuraavan vuoden sisään. Pikkuneidillä on nimittäin tullut jo hurja määrä rautahampaita, eivätkä ne millään mahdu suuhun, kun hammaskaari on yhtä kapea kuin äidillään. Ajattelin, että jos nyt sitten itse aloittaisi saman jutun, niin osaa sitten olla vertaistukena lapselle, kun hänellä on sama edessä.

Ja niinpä vihdoin marraskuussa 2015 sain varattua ajan oikomishoitojan konsultaatioon! Ensimmäinen askel otettu!